vanhaa luonnosta

Elämä tuntuu välillä pelkältä työltä. Töihin, kotiin, töihin, kotiin. Tekis joskus vaan mieli lopettaa ja painua kotiin pitemmäksi aikaa. Tänään on just sellanen päivä. Ei nappaa yhtään, on masentanu suurimman osan ajasta. Ehkä tänä viikonloppuna helpottaa ku saa olla vähä vapaalla. Ajatukset on usein vapaallaki töissä. Oon miettiny että jos en seurustelis ni en varmaan oikeastikaan muuta tekiskään ku olisin töissä joka päivä niin paljon ku mahollista. Mut onneks on joku jonka vuoksi tulla aina kotiin..

Tänä viikonloppuna on tullu taas outo olo, semmonen epätoivonen ja pelottaa. Että menettää kaiken. Ettei pysty mihinkään. Ei tekis mieli nukkua ollenkaan. En tykkää näistä ajatuksista.

On hyvä että on töitä mutta mä en silti osaa olla aina tyytyväinen tohon työpaikkaani. Se ei oo sitä mitä mä haluan tehdä, mutta toisaalta en oo varma mitä sit haluaisin. Joskus halusin vartijaksi mutta ne haaveet on kaatunu eikä musta oo siihen. En oo vieläkään päässy yli siitä yöstä jollon järjestyksenvalvojahommat loppu mun virheen takia. Aika säälittävää mutta mä en vaan osaa olla mollaamatta itteäni siitä. En tiiä miks haluaisin es tehä mitään noita töitä ku en niin välitä ihmisistä.

Joskus tuntuu että vaan valitan ja valitan mutta en tee millekkään mitään. Kai mä en koe pystyväni. Mun on vaikee pitää itsestäni ja uskoa itteeni. Nyt tekis mieli vaan lähteä ajelemeen johonki, jos se helpottas ajatuksia. Huutaa, itkeä...

Oli vaan pakko kirjottaa näitä, mä en muuten saa yhtään selkeyttä tähän. Emmä tiiä. Jos kohta koittas nukkua.